Tänään on ollut helpompaa kuin aikaisempina päivinä, ainakin tähän asti. Tupakkaa on tehnyt kyllä mieli, mutta kovin tuskainen olo ei ole sen takia ollut. Olen nostanut Zybanin takaisin kahteen tablettiin päivässä, ehkäpä sielä nyt sitten tulee vaste.
Nyt kun ei ole ollut koko ajan yhtä helvettiä olla polttamatta, havahduin ajattelemaan sitä tosiasiaa että minä en sitten ihan oikeasti saa polttaa yhtään tupakkaa ENÄÄ IKINÄ. Apua, paniikki! Miten minä osaan elää ilman tupakkaa? Miten voi tehdä yhtään mitään ilman että vetää ne savut? Mitä sitä voi muuta edes tehdä, kuin kessutella? Enhän minä ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin tupakoinut, nyt se on sitten loppu ja elämä on ihan tyhjää. Tulee kesäloma, juhannus, syysillat ja pitkästyttävät hetket, ja minä en voi polttaa. Ja joulu, ja uusivuosi, ja ensi vuosi ja sitä seuraava. Häitä, hautajaisia, pikkujouluja ja mainoskatkoja. Kaikkea tärkeää, tylsää tai järisyttävää tapahtuu, ja siltikään minä en voi polttaa. Onko missään enää mitään järkeä, tuntuuko mikään miltään? Karmivaa, pakko yrittää keskittyä johonkin muuhun ajatukseen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Tuota omaksumista minäkään en ole onnistunut/pystynyt tekemään, ettei muka koskaan polttaisi. Ikuiset asiat (tässä tapauksessa kai tuleva tupakoimattomuus) ovat vaikeita asioita ihmismielelle. Siksi mä olen vaan röökilakossa. Ja kuka tietää, ehkä mä alotan polttamaan vielä sitten kun pääsen eläkkeelle (johon on toivottavasti vielä aikaa ~30 vuotta). En kuitenkaan yhtään aikaisemmin. Tai en välttämättä sittenkään. Etenen vain päivä kerrallaan, ja pyrin olemaan miettimättä asiaa.
Post a Comment