Voi kun tämä edes vähenisi...

Laskuri kertoo, että tasaisen kulutuksen käyrän mukaan olen jättänyt polttamatta 1379 savuketta. Juuri nyt (ja muutamina päivinä ennen tätä) kaipaan niistä jokaista. Joo joo, onhan se ihan pirun hienoa kun ei polta, on kiva kun voi hengittää eikä aamulla tarvi yskiä keuhkoja pellolle, juu säästyy rahaa ja pysyy terveempänä ja kyllä, melkein kaikki tupakoitsijat jättäisivät aloittamatta jos pystyisivät... mutta silti! Nyt on vaan tehnyt kovasti mieli polttaa. Ja kovin usein on ollut mielessä ajatus, että oikeastaan haluaisinkin olla tupakoitsija. Vaikken oikeasti haluakaan. Tai haluan kyllä mutten voi. Tai siis tietysti voin mutten saa. Tai siis itsehän minä asioistani päätän joten saan kyllä, mutten halua. Vaikka siis haluankin. Aika sekavaa.

Meillä oli kylässä kavereita pohjoisesta; ne samat kenen luona olimme juhannuksen vietossa. Juhannuksen aikahan meni hippaamisesta huolimatta aika helposti ilman röökiä, koska näistä ystävistämme myös S oli lopettanut, ja oli sitä sosiaalista tukea ja painetta. Nyt kuitenkin S:n päätös oli murentunut, ja rööki paloi taas. Yllättävää miten kovasti se vaikutti siihen, että itsellä halutti aivan älyttömästi polttaa! T sanoo ihan samaa, että S:n sauhuttelua oli melko hankala katsoa vierestä ja tupakkaa teki mieli. Tokihan siitäkin sitten selvittiin, ja eteenpäin mennään edelleen puhtain paperein.

Tupakanpiru se vain taas nostaa päätään hassulla tavalla. S:llä on suunnitelmissa yrittää lopettamista uudelleen. Jotenkin hassusti tupakanpirulainen sitten kuiskaili minulle parin päivän ajan, että "No niin, katsos nyt. Aivan hyvin voit polttaa nyt muutaman ja lopettaa sitten uudelleen, katso nyt kun onnistuu se muiltakin!" Onnistuu!?! No huh huh, mitä onnistumista se on että lakko menee nurin ja joutuu keräämään motivaation uudelleen kokoon ja aloittamaan ihan nollasta? Huvittavintahan tässä on se, että välillä, ihan pienen hetken tuo ajatus tuntui silti ihan järkeenkäyvältä. Että voisin aivan hyvin poltella nyt koska tekee mieli, ja lopettaa sitten uudestaan, vaikka yhtä aikaa S:n kanssa. Mikäpä tuossa, helppo nakki. Onneksi sitä kuitenkin on jo jotenkin tottunut ja valmistautunut näihin ihme ajatuksiin mitä aina välillä tulee, niin ettei mennyt aivan näin helppoon.

Yövuorot

Lomalta palattu takaisin töihin. Yövuoroja takana 22 tuntia ja kymmenen minuuttia. Eli siis jälkimmäinen yö on menossa, ja vajaan parin tunnin päästää pääsee kotiin. Etukäteenhän mä jännäsin kovasti tätä yövuoroa imlan tupakkaa. Mietin tätä jo silloin toukokuulla, ja oikeastaan vuoden mittaan muutenkin. Yksin valvominen on niin perhanan puuduttavaa ja tylsää, ja aamun odottaminen joskus aivan järjettömän hidasta ja piinallista. Siihen on tuo tupakka ollut hyvä lääke. Alkuun kävin tupakalla tasaisesti läpi yön. Viime vuosina se kääntyi yhä enemmän niin päin, että illasta ja alkuyöstä ei niinkään tarvinut käydä savuilla, mutta aamupuolella sitäkin enemmän. Viimeisten parin tunnin aikana saatoin käydä kolme-neljäkin kertaa tupakalla ihan vain ajan kulumisen jouduttamiseksi. Kotimatkalla tietysti poltin myös, autolta sisään kävellessä niin ikään ja ihan viimeisen vetaisin vielä kotona parvekkeella juuri ennen nukkumaan menoa. Niin että oikeastaan siinä kolmen-neljän aamutunnin aikana polttelin sen puoli askia, ja ne olivat kaikki merkityksellisiä savukkeita. Tai niin ainakin ajattelin.

Nyt on nämä ensimmäiset yövuorot saatu voiton puolelle, eikä ole ollut mitään hätää. Ensimmäinen yö meni aivan pelottavan helposti. Kuuhkasin täällä itsekseni töitteni parissa nukkuvassa talossa, eikä oikeasti edes tehnyt mieli polttaa. Aivan ohimennen kävi tavan vuoksi tupakka mielessä kun oli saanut yössä ja yön töissä päätökseen jonkin tietyn vaiheen, jonka lopuksi oli aina tavannut käydä tupakalla. Tuo hetki meni samantien ohi, ja oli mukavaa kun ei tarvinut väsyksissä poukkoilla ulos tupakalle. Työtkin tuli tehtyä paljon helpommin ja jouhevammin, kun siinä tehtävien välissä ei tarvinnut käydä niillä perinteisillä pakkosavuilla vaan saattoi jatkaa sujuvasti hommasta toiseen. Yllättävää oli se, miten helposti aika kului ilman tuota muka tärkeintä yövuoron ajanvietettä! Toisessa yössä ei ollut enää sitä samaa jännitystä ja uutuudenviehätystä, eikä toisaalta tekemistäkään niin paljon, joten nyt on tullut tupakkaa mietittyä eilistä enemmän. Ei mitenkään tuskallisen paljon, mutta silti. Nikotiinipurkkaa olen tänä yönä pureskellut tuplat verrattuna eiliseen, ja käynyt pari kertaa pihalla "tupakkakävelyllä" roskien viennissä ja postin haussa. Viimeinen kitutunti menossa, sitten voi ruveta jo keittelemään kahvia ja odottamaan päästäjää ja vuoro onkin jo takana. Ja selvisin siis tästäkin, hyvä minä!

Ja kaikkein parasta tässä on ehkä se, että kun menee aamulla kotona nukkumaan, ei ole paha olo eikä suu ole kuiva ja turvoksissa ja ruokatorvi liekeissä. Viimeisen vuoden ajan tuo yövuoroihin kuulunut aamutuntien ketjupoltto ei nimittäin ole ollut elimistöni saati sitten mahakatarrini mieleen, ja nukkumaan käydessä on ollut usein ihan järkky olo. Ensimmäisen savuttoman yön jälkeen oli ihana mennä nukkumaan, kun tuota oloa ei ollutkaan. Siitäkin huolimatta, että aurinko paistoi kirkkaasti makuuhuoneen verhoista luomien läpi ja myrskypeltien asentajien porat jyrräsivät pääni sisällä vaikka korvakäytävät olivat täynnä kanarianlinnunkeltaisia korvatulppia.

Savuttomana yli kahdeksan viikkoa

Juu, kahdeksan viikkoa on siis täynnä. Laskuri kertoo, että polttamatta on jäänyt 1182 savuketta ja säästöön siis 216 euroa. Ja nämä kertaa kaksi, kun ollaan edelleen savuttomuudessa pysytty T:n kanssa molemmat (kohta näillä rahoilla rempataan reissussa rähjääntynyt Astra...) Lomalta paluu ja kotioloihin laskeutuminen on tapahtunut tasaisissa ja rauhallisissa merkeissä. Tavarat on purettu, kotiin asetuttu ja rennosta oleskelusta nautittu ihan urakalla. Se tulikin kyllä tarpeeseen kolmen viikon reissaamisen päälle, usko huviksesi! Kesäloma oli kerrassaan onnistunut, mukava juhannuksen aika pohjoisessa ja mahtava reissu Tanskassa ja Saksassa, mutta kyllä se sen verran raskasta matalalentoa oli, että muutaman päivän löhöily ennen töihin paluuta oli kyllä paikallaan. Hämmästyttävää sinänsä, että onnistunut loma olikin henkisesti näin raskas kun joutui keskittymään siihen, ettei enää polta tupakkaa. Monet kerrat reissussa ja kotiin palattuakin halutti polttaa, tottakai, mutta yllättävän paljon oli niitäkin hetkiä kun ei kuitenkaan haluttanutkaan. Tai siis halutti tietenkin, mutta ei niin paljon että olisi ollut valmis kiskomaan pään irti itseltään tai T:ltä tai joltain satunnaiselta briannielsseniltä. Sen verran tuo asia on kuitenkin mielessä koko ajan, että se vie jatkuvasti henkisiä voimavaroja. Vaikka olenkin siitä ylpeä ja nykyiseen asiaintilaan ihan perhanan tyytyväinen, joudun silti joka päivä, itse asiassa hereillä ollessani joka tunti(joinain tunteina kymmenenkin kertaa), kamppailemaan itseni kanssa ja vakuuttamaan itseäni siitä että tämä on sitä mitä oikeasti haluan ja tämän eteen kannattaa tehdä töitä. Paskoista hetkistä ja vaikeuksista huolimatta olen sitä mieltä että tämä kannattaa. Enimmän osan aikaa tuntuu siltä, että saan enemmän kuin menetän. Motivaatio savuttomuuteen on edelleen korkealla. Tupakkaa haluttaa lähestulkoon koko ajan enemmän tai vähemmän, mutta retkahtamisriski on omasta mielestäni edelleen erittäin alhainen. Olen todella vakuuttunut siitä, että EN HALUA POLTTAA, huolimatta siitä, miten kovasti tupakkaa tekeekin mieli.

Huomenna edessä paluu arkeen. Loma on loppu ja työt kutsuvat. Arki alkaa kahdella yövuorolla; ne ovatkin ensimmäisen sitten tupakanpolton lopettamisen. Jännittää minkälaisia noista öistä tulee. Mietin sitä jo lopettamista aloittaessani, että yövuorot voivat olla minulle hankalia ainakin aluksi. Yövuoroihin on tähän saakka kuulunut merkittävänä rytmittävänä tekijänä ja ajan kulumisen osoittajana kuulunut säännöllinen tupakalla käynti. Se on kivasti katkaissut yksinäisen puurtamisen, ja toisaalta toimettomina hetkinä auttanut pysymään hereillä ja saatellut yötyöläisen mukavasti aamuun ja unen helmoihin. Tämän rytmin olen opetellut jo yli kymmenen vuotta sitten, ja vaikka välissä on ollutkin opiskeluja ja päivätöitä, en ole siis tehnyt ikinä yhtään ainoaa yövuoroa ilman tupakkaa. Voitte uskoa, että jännittää!

Lomareissu on takanapäin

Tämä päivä kun kääntyy yöksi ollaan oltu polttamatta tasan kahdeksan viikkoa. Tanskan- ja Saksankierroksestakin selvisin ilman yksiäkään savuja, mutta helppoa se ei kyllä todellakaan ollut. Se oli tuo lomalla olo taas uusi tilanne, josta pitikin opetella kikkailemaan savuttomana eteenpäin, ja välillä meinasi tosissaan olla selkä seinää vasten. Nikotiinipurkan kulutus tuplaantui siitä mitä se oli ennen reissua; välillä piti vahtia kelloa että kulutus pysyi edes suunnilleen yksi/tunti tahdissa. Monessa kohtaa olisi niiiin kovasti haluttanut sytyttää tupakka, kaipasin sekä mukavien hetkien että vitutushetkien savuja, ja niiden lisäksi kaikkia muitakin savuja aina aika ajoin.

Tupakan osto tai retkahtaminen ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa oikeastaan lähelläkään. Silloinkin kun halutti ihan hulluna, onnistuin pitämään mielessäni sen että olen lopettanut ja sitä minä haluankin olla. Tiukoissa paikoissa lohdutaa myöskin sellainen ajatus, että melkein kaikki tupakoitsijat oikeasti haluaisivat lopettaa, ja ovat kateellisia minulle kun olen siinä onnistunut! Ja että jos saisivat valita uudelleen, melkein kaikki tupakoitsijat jättäsivät sen ensimmäisen savukkeen polttamatta.

Tanskaa ja Saksaa tuli siis parin viikon verran nähtyä, teltassa asustettiin ja vettä satoi joka päivä. Sadekuuron sattuessa oli hauska istua retkituolilla teltassa ja miettiä sitä, miten kiva on kun ei tarvi vähän väliä juosta sateeseen tupakalle. Kivaa oli myös se, että esimerkiksi teltan pystytys sujui paljon aiempaa nopeammin, kun välissä ei tarvinut vedellä savuja. Aikaa säästyi, niin tässä kuin monessa muussakin asiassa. Noina hetkinä olin tosi tyytyväinen itseeni, ja painoin mieleeni nuo uudet mukavat asiat tupakoimattomuudessa jotta ne sitten huonona hetkenä kantaisivat eteenpäin.

Ja huonja hetkiähän riitti. Tanskassa ja Saksassa sai vielä poltella ravintoloissa, ja siellä kyllä olisi ollut niin ihana sytyttää tupakka tuopin kaveriksi. Lopulta tuoppi kuitenkin maistui ihan yhtä hyvin ilman tupakkaakin, tai oikeastaan paremminkin. Vitutustupakalle taas olisi ollut käyttöä esimerkiksi silloin, kun huomattiin että autosta oli jakopään kopasta kadonnut pultti jonnekin, koko kone oli öljyssä ja sijaintimme Fynin saarella keskellä maaseutua ilman mitään tietoa korjaamosta tai mistään muustakaan. Tai silloin, kun elettiin reissun viimeistä aamua, tarkoitus oli lähteä Jöngköpingin läheltä kohti Tukholmaa ja Viking Mariellaa joka veisi meidät Helsinkiin, eikä auto lähtenytkään aamulla käyntiin. Aina vastoinkäymisen sattuessa ensimmäinen ratkaisuvaihtoehto mikä välähtää mielessä on tupakka. Kun auto ei starttaa, kaikki kääntyy hyväksi jos poltan tupakan. Kun vituttaa ja ollaan ekyksissä jossain Kielissä, päädymme takaisin kartalle kunhan poltan sen tupakan. Kun sataa kaatamalla ja väsyttää, pilvet haihtuvat ja aurinko valaisee taivaan jos nyt vain poltan edes sen yhden ainoan tupakan!!! Kaikista hankaluuksista ja vitutuksista sitä tietenkin selvittiin ilman sitä tupakkaakin. Se on vain jotenkin niin jännä, miten tiukassa tupakka on minun päässäni. Suurella mielenkiinnolla odotan, kuinka kauan kestää että alkaa muodostua uudenlaisia muistijälkiä ja tupakka ei olekaan enää se ykkösvaihtoehto, mikä tulee mieleen auton korjaamiseen tai teltan kuivaamiseen.