Jee, viikko täynnä!

Huippua, nyt ollaan oltu polttamatta 1 viikko 17 tuntia ja 4 minuuttia! Viikon rajapyykin ylittäminen tuntuu tärkeältä, on ihan eri asia sanoa että ei ole polttanut yli viikkoon, kuin että on ollut polttamatta viisi tai kuusi päivää. On hyvä mieli, olen selvinnyt tähän asti! Ja vieläpä ilman varsinaista ajatustakaan retkahduksesta. Aikaisempiin lopettamisyrityksiini on enemmän tai vähemmän kuulunut alkumetreiltä saakka pientä itsensä huijaamista, ensin ajatuksen tasolla ja sitten käytännössäkin. Nyt olen pysynyt tiukkana, ja toistaiseksi menee siis hyvin.

Tai hyvin ja hyvin, tupakkaa haluttaa ihan perkeleesti. Zybanin poisjättäminen näkyy tupakanhimossa. Tänä aamuna heräsin siihen, että unessa olin parvekkeella tupakalla. Silmät avatessani tajusin, että se ei ollutkaan totta koska en enää polta, ja itkuhan siinä meinasi tulla. Aioin yrittää vielä unta silmään jotta paha mieli ehtisi mennä pois, mutta juuri kun meinasin nukahtaa uudelleen yläkerran naapuri väänsi porakoneen käyntiin ja alkoi porata kiviseinää. Siispä nousin ylös ja siirryin aamusarjojen ihmeelliseen maailmaan. Telkkarin ääressä otin vielä pienet aamunokoset, ja niin se lähti tämäkin päivän käyntiin. Päivän mittaan monta kertaa haluttanut tupakkaa todella paljon. Nuo hetket ovat nyt paljon voimakkaampia kuin Zybanin kanssa, mutta menevät ainakin toistaiseksi melko nopeasti ohi. Zybanin poistuessa elimistöstä myös ruokahalu palailee. Aamulla oli pitkästä aikaa kiljuva nälkä, oikea ruoka maistui hyvin ja välipalojakin on tehnyt mieli koko ajan. Täytynee hiukan vahtia mitä suuhunsa laittaa, ettei käy hassusti (sanoo hän ja rypistää Snickers-paperin äkkiä pos näkösältä...)