Töissä taas!

Olen palannut töihin. Tupakkakiusauksia mahtuu tavalliseen työpäivään enemmän kuin olisin arvannutkaan, mutta yllättävän helposti niistä olen kuitenkin selvinnyt. Töihin paluu oli aivan parasta viikon kotona olon jälkeen, ei siksi että töissä olisi mitenkään älyttömän mukavaa, vaan siksi että aika on kulunut työpäivinä ihan eri tavalla. Juuri tänään tajusin, että kun selviän vielä huomisesta, olen ollut kaksi viikkoa tupakoimatta. Ja se on uskomaton saavutus, ainakin minulle.

Kaiken kaikkiaan tähän saakka olen pärjännyt paljon paremmin kuin osasin odottaa. Luulin putoavani paljon syvemmälle aallonpohjalle ja sen alle, ja rypeväni siellä tuskissani kiduttavan pitkään. Muistikuvat aiemmista lopettamisyrityksistä ovat karmeita, ensimmäiset päivät ilman tupakkaa ovat olleet yhtä helvettiä ja on tuntunut siltä että elämä pysähtyy. Pelkäsin tätä yritystä aivan hirveästi, paljon enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla. Toisaalta myös motivaatio oli parempi ja yritys paljon enemmän valmistellumpi kuin ennen. Siinäpä se varmasti onkin syy siihen, miksi olen nyt kestänyt näin hyvin. Tällä kertaa ihan oikeasti haluan lopettaa. Haluan onnistua!

Ärsyttää

Eilen oli aivan voittaja olo, kun baarissakin tuli käytyä eikä tupakantuskia ollut nimeksikään. Tänään onkin sitten ollut toinen ääni kellossa. Tupakkaa haluttaa ihan koko ajan, juuri mitään muuta en ole tänääm ajatellutkaan. Välillä yritän tehdä jotain (lukea, katsoa telkkaa, mietin kävelylle tai jalkapallopeliin lähtöä...), mutta kaikesta tekemisestä tulee jollain tavalla mieleen tupakka ja luovun sitten ajatuksesta tehdä mitään. Ulkona on mahtava ilma, aurinko paistaa ja lämmintä 24 astetta. Tuulee kivasti, niin ettei ole edes liian kuuma. Pitäisi ja toisaalta haluttaisikin lähteä ulos nauttimaan päivästä, mutta ainakin toistaiseksi tämän estää seuranani oleva aivan sietämätön tupakanhimo. T lähti juuri töihin kärsien tupakantuskista hänkin. Nyt ajattelin keskittyä nujertamaan tämänhetkisen tupakanhimon, ja teen sitten jotakin mukavaa. Tai ehkä se ei ole mukavaa, mutta teen jotakin. Vahingossa voi vaikka olla vielä mukavaakin.

Selvisin tästäkin

Ensimmäinen varsinainen baarireissu tehty savuttomana! Yllättävän hyvin sitä pärjäili ilman tupakkaa, luulin että olisi ollut vaikeampaa. Hankalinta oli terassilla istuminen; siinä olisi totisesti maistunut tupakka tai pari. Mieliteko meni kuitenkin helposti ohi, kun kohdisti mietteet muihin asioihin. Baarissa sisällä ei ihme kyllä juurikaan haluttanut tupakkaa, vaikka koko ajan näki kun ympärillä poltettiin. Omassa pöytäseurueessa ei sauhuttelijoita ollut, mikä varmaan osaltaan helpotti asiaa.

Jee, viikko täynnä!

Huippua, nyt ollaan oltu polttamatta 1 viikko 17 tuntia ja 4 minuuttia! Viikon rajapyykin ylittäminen tuntuu tärkeältä, on ihan eri asia sanoa että ei ole polttanut yli viikkoon, kuin että on ollut polttamatta viisi tai kuusi päivää. On hyvä mieli, olen selvinnyt tähän asti! Ja vieläpä ilman varsinaista ajatustakaan retkahduksesta. Aikaisempiin lopettamisyrityksiini on enemmän tai vähemmän kuulunut alkumetreiltä saakka pientä itsensä huijaamista, ensin ajatuksen tasolla ja sitten käytännössäkin. Nyt olen pysynyt tiukkana, ja toistaiseksi menee siis hyvin.

Tai hyvin ja hyvin, tupakkaa haluttaa ihan perkeleesti. Zybanin poisjättäminen näkyy tupakanhimossa. Tänä aamuna heräsin siihen, että unessa olin parvekkeella tupakalla. Silmät avatessani tajusin, että se ei ollutkaan totta koska en enää polta, ja itkuhan siinä meinasi tulla. Aioin yrittää vielä unta silmään jotta paha mieli ehtisi mennä pois, mutta juuri kun meinasin nukahtaa uudelleen yläkerran naapuri väänsi porakoneen käyntiin ja alkoi porata kiviseinää. Siispä nousin ylös ja siirryin aamusarjojen ihmeelliseen maailmaan. Telkkarin ääressä otin vielä pienet aamunokoset, ja niin se lähti tämäkin päivän käyntiin. Päivän mittaan monta kertaa haluttanut tupakkaa todella paljon. Nuo hetket ovat nyt paljon voimakkaampia kuin Zybanin kanssa, mutta menevät ainakin toistaiseksi melko nopeasti ohi. Zybanin poistuessa elimistöstä myös ruokahalu palailee. Aamulla oli pitkästä aikaa kiljuva nälkä, oikea ruoka maistui hyvin ja välipalojakin on tehnyt mieli koko ajan. Täytynee hiukan vahtia mitä suuhunsa laittaa, ettei käy hassusti (sanoo hän ja rypistää Snickers-paperin äkkiä pos näkösältä...)

Tylsää

Aivan mäntti päivä. T on töissä ja palailee ehkä joskus kahdeksan jälkeen illalla. Olen siis ensimmäistä kertaa tupakoinnin lopetettuani useita tunteja yksikseni. Pari tuntia meni kirjaa lukiessa ja radiota kuunnellessa, mutta sitten iski levottomuus. En keksi mitään tekemistä mikä kiinnostaisi tai mitä edes saisi aikaiseksi. Myöskään edestakaisin ravaaminen keittiön ja olohuoneen välillä ei nyt auta, koska jalat ovat edelleen niin kipeät että on vaikea liikkua. Luulen että aloitan pienen siivouksen, siinä ehkä kuluisi aika. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on; sitä vain odottaa että aika kuluisi, keksii epätoivoisesti jotain turhaa tekemistä ja yrittää selvitä seuraavaan hetkeen polttamatta tupakkaa?

Pääsis jo töihin. Mulla on vielä kolme päivää vapaata, ja juuri nyt en osaa arvostaa niitä ollenkaan. T:llä on kaikki nuo kolme päivää töitä, ja olen siis lähinnä yksikseni kotona. Tuntuu masentavalta ajatella, että koko viikonloppu pitää kituuttaa tekemistä väkisin keksien samalla kun kello vaikuttaa pysähtyneen. Oikeatakin tekemistä varmaan olisi; kukkiin pitäisi vaihtaa mullat, vaatehuonetta raivata, suunnitella kesälomareissua ja tehdä siihen liittyviä varauksia... Mutta kun ei saa aikaiseksi yhtään mitään, kaikki tuntuu vain niin turhalta. Maanantaina pääsee töihin. Ei sielläkään varmaan mikään kauheasti kiinnosta, mutta näkeepä ihmisiä ja on vähän vaihtelua tähän kotona olemiseen.

Nyt vielä lisäksi ärsyttää se, että on joka puolelta niin pirun kipeä. Toistaiseksi Zybanin pois jättäminen ei ole lievittänyt lihaskipuja, mutta täytyy muistaa että puoliintumisajat ovat melko pitkät ja olo alkaa toivottavasti vähän kohentua. Pohkeen ovat jumissa, reidet kipeät ja käsivarsia pistelee ja jomottaa. Aivan raivostuttavaa. Ja hassuinta tässä on tietysti se, että alitajunnassa pieni nikotiiniperkele kuiskailee, että kaikki kivut kyllä helpottaa kun poltat vaan sen tupakan, miksi kannattaa itseään tuolla tavalla rääkätä kun ihan vain yhdellä tupakalla voi kaikista vaivoista päästä...

Auts

Karmeita lihaskipuja, välillä tuntuu ettei voi oikein liikkuakaan. Kipu vaihtaa paikkaa, tuntuu pistävänä hetken aikaa ja katoaa sitten jättäen lihaksen kipeäksi ja kosketusaraksi. Jossain määrin on sattunut jo viikon verran, mutta nyt käy oikeasti ihan helvetin kipeää. Järkeilin eri vaihtoehtoja, ja tulin siihen tulokseen, että voisi johtua Zybanista tämä vaiva. Liikunnasta tai lihasten rasittumisesta ei minun kohdallani taatusti ole kysymys, tällaisesta syystä paikat ovat viimeksi kipeytyneet lukiossa kun liikassa oli Circuit trainingia. Myöskään mikään magnesiumin tai kaliumin puute ei ole kyseessä, vasta otetuissa verikokeissa kaikki oli ok. Mitään muuta järkeen käyvää vaihtoehtoa en oikein keksi, ja sattuu niin pirusti että kiva olisi löytää joku ratkaisu.

Näin ollen olen päättänyt kokeilla Zybanin pos jättämistä, lienee ainoa varma keino tarkistaa johtuvatko kivut siitä. Huomisesta alkaen ainakin muutama päivä ilman Zybania, vähän hirvittää kuinka kova tupakanhimo sitten iskee. Käyn aamusella ostamassa vahvimpia laastareita mitä apteekista löytyy ja tapetoin itseni niillä.

Pitkiä mietteitä

Tänään on ollut helpompaa kuin aikaisempina päivinä, ainakin tähän asti. Tupakkaa on tehnyt kyllä mieli, mutta kovin tuskainen olo ei ole sen takia ollut. Olen nostanut Zybanin takaisin kahteen tablettiin päivässä, ehkäpä sielä nyt sitten tulee vaste.

Nyt kun ei ole ollut koko ajan yhtä helvettiä olla polttamatta, havahduin ajattelemaan sitä tosiasiaa että minä en sitten ihan oikeasti saa polttaa yhtään tupakkaa ENÄÄ IKINÄ. Apua, paniikki! Miten minä osaan elää ilman tupakkaa? Miten voi tehdä yhtään mitään ilman että vetää ne savut? Mitä sitä voi muuta edes tehdä, kuin kessutella? Enhän minä ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin tupakoinut, nyt se on sitten loppu ja elämä on ihan tyhjää. Tulee kesäloma, juhannus, syysillat ja pitkästyttävät hetket, ja minä en voi polttaa. Ja joulu, ja uusivuosi, ja ensi vuosi ja sitä seuraava. Häitä, hautajaisia, pikkujouluja ja mainoskatkoja. Kaikkea tärkeää, tylsää tai järisyttävää tapahtuu, ja siltikään minä en voi polttaa. Onko missään enää mitään järkeä, tuntuuko mikään miltään? Karmivaa, pakko yrittää keskittyä johonkin muuhun ajatukseen.

Päivä kuusi meneillään

Tähän mennessä olen jättänyt polttamatta 105 savuketta, jotka olisivat tulleet maksamaan 17.33€. Polttamiseen olisi kulunut aikaa noin kahdeksan tuntia. Jos nuo savukkeet asetettaisiin peräkkäin, jono olisi 8,7 metriä pitkä.

Aaarrgggghhhhhh!!!!

Päivä viisi on ollut HIRVEÄ. Tupakkaa on tehnyt mieli enemmän kuin ikinä. Paskapuhetta että ensimmäiset kolme päivää ovat pahimmat ja sitten helpottaa. Ei ole helpottanut ytään, päinvastoin. Olo on todella kurja ja toivoton, ja tupakkaa tekee mieli niin pirusti. Nyt olen ollut polttamatta 4 vuorokautta 19 tuntia 49 minuuttia, ja aivan käsittämättömän pitkältä on tuntunut tuo aika. Olen ollut tuskainen ja ärtyisä koko päivän. Kaupungilta tullessa raivosin jäätelöautolle kuin heikkopäinen. T:lle olen myös tiuskinut ja riidellyt koko päivän. Nyt iltasella ei enää niin paljon ärsytä, lähinnä itkettää ja surettaa. Ja tekee mieli viinaa.

Eilen sanoi lääkärikin (kun muissa asioissa siellä kävin), että kannattaakohan oikeasti lopettaa kun se on näin vaikeaa. T:llä ei juurikaan tee mieli tupakkaa, mikä on tietysti kiva hänen kannaltaan. Olen iloinen, että jollakulla on helpompaa, mutta samalla ihan perkeleen kateellinen. Miksi minulla ei voi olla helpompaa??? EPISTÄ!

No, olkoon kuinka hankalaa tahansa, vielä en luovuta. Tämä lopettamisen yrittäminen on kerta kerralta karmeampaa, ja pelkään että jos nyt luovutan, en uskalla ehkä enää koskaan yrittää uudelleen. Vielä taistellaan!

Vähän paremmin

Karmea kolmas pävä on kääntymässä iltaan. Onneksi. Päivä on kyllä ollut tähän astisista ehdottomasti kamalin. Aika on kulunut hitaasti, ja mikään tekeminen ei ole tuntunut kiinnostavalta. Iltapäivällä käytiin T:n kanssa kaupassa, ihan vain kuluttamassa aikaa. Kierreltiin kirjakauppoja, levy-osastoja, leluliikkeitä ja käytiinpä katsomassa mahdollista uutta telttaakin. Lopuksi kierros ruokakaupassa, ja iloiseksi yllätyksekseni huomasin, että aikaa oli kulunut pari tuntia. Ihanaa. Kauppojen kiertely oli sinällään hankalaa, koska tähän lopettamiseen liittyvät ahdistusoireeni tuntuivat pahenevan ihmisten ilmoilla, ja hetken aikaa luulin saavani jonkun paniikkikohtauksen. Siitä kuitenkin sinniteltiin yli, ja kaupasta kotiin palattua oli hyvä mieli. Pitkästä aikaa nauratti.

Zybanin olen vähentänyt takaisin yhteen tablettiin päivässä. Kaksi tablettia vei kaiken ruokahalun, ja olo oli kurja. Melko kurja se on nytkin, mutta ruoka sentään maistuu hiukan paremmin. Ruoka onkin parhaillaan liedellä tulossa. Kumpikaan meistä ei nyt kykene keskittymään ruuanlaittoon, niinpä meillä syödään helppoja ja nopeita ruokia. Jauhelihaperunasoselaatikkoa ja valmisravioleja on jo ollut listalla, ja kohta pistellään poskeen italianpataa.

Huh huh

Kolmas päivä. Hereilläoloa takana tälle päivälle 3 tuntia 26 minuuttia, ja joka minuutti on ollut yhtä tuskaa. Yöllä en saanut nukuttua, pyörin ja pyörin sängyssä hikisenä ja tuskaisena vaikka väsytti niin pirusti. Lopulta tunteja kestäneen valvomisen jälkeen päätin ottaa unilääkkeen. Katsoin kuitenkin kelloa ennen lääkkeen ottoa, ja yllätyksekseni se olikin jo viisi. Olin siis kuitenkin onnistunut ainakin torkkumaan, vaikkei juuri siltä tuntunut. Jätin lääkkieen purkkiin, ja jatkoin torkkumista. 8.54 vessahätä pakotti minut jalkeille, olin aivan rättiväsynyt mutta koska tiesin ettei uni kuitenkaan tule, jäin jalkeille. Nikotiinipurkan pureminen helpotti pahinta aamunikkistä hiukkasen. Väsymyksen takia olin sekava ja ahdistunut, kädet tärisivät, hiki valui ja tupakkaa teki mieli niin että itketti. Oloa ei yhtään paranna minua vaivaava flunssa tai joku. Nuha on ollut kohta viikon, lämpöä vaihtelevasti vähän yli 37 ja yskää silloin tällöin. Vaikka tauti ei ole kova, se on saanut olon tuntumaan todella ikävältä.

Näissä tunnelmissa lähti siis käyntiin tämä päivä. Ahdistuneena raahauduin herättyäni sohvannurkkaan jauhamaan purkkaa ja tuijottamaan televisiota. Aamun avasi elämäni ensimmäinen Puutarhaetsivät; sopivan vaivatonta katsottavaa joka vei ajatukset ainakin pieniksi hetkiksi kerrallaan irti tupakasta ja kurjasta olosta. Jimin murhaaja saatiin kiinni (se olikin yllättäen Suzanne!) ja minulla nousi lämpö. Henkeä alkoi ahdistaa ja purkan pureminen oksetti. Myös psyykkinen ahdistus lisääntyi, ja olisin antanut taivaspaikkani tupakasta. Yritin keskittyä muihin asioihin, ja onnistuinkin syventymään Naura Claire, naura -hömppäkirjaan, jonka kirjastosta lainasin juuri tämän varalle. Nopeana lukijana ahmin kirjaa suoervauhtia, leukaluut tekivät töitä purkan parissa kuin kone, ja pian kello oli yksitoista ja herätyskello herätti taloutemme toisen tupakkalakkolaisen, T:n. Olin iloinen seurasta, ja raportoin aamun vaikeat hetket hysteerisen hihityksen säestämänä.

Toinen päivä ilman tupakkaa

No niin, nyt se lopettaminen on sitten todellisuutta. Tänään on menossa toinen päivä ilman tupakkaa. Tarkoitus oli kirjoittaa jo eilen, mutta siitä ei tulut keskittymisvaikeuksien takia yhtikäs mitään.

Käytössä on siis Zyban, joka kyllä ilmiselvästi vaikuttaa haluun polttaa tupakkaa. Ensimmäisinä päivinä vaikutus tuntui voimakkaammalta, tai ehkä siihen sitten vain tottui. Kokonaan tuo zyban ei tupakanhimoa vie, ei todellakaan! Tupakkaa haluttaa noin joka viides minuutti, joskin mieliteko menee yleensä nopeasti ohi. Pahimmat mieliteot kestävät sitten pitempään, ja houkuttelevat minua sytyttämään "vain yhden" savukkeen. Noissa kohdissa olen käyttänt apuna nikotiinipurkkaa ja imeskelytabletteja, vaikka lääkäri sanoi ettei niitä tulisi käyttää.

Nikotiinivieroitusoireet eivät ole kovin pahoja, käsien tärinää, hikoilua ja keskittymisvaikeuksia. Psyykkiset riippuvuusoireet ovat sitten paljon pahempia. Masennus ja ahdistus vaivaa, ja olo on välillä todella kurja. Aiemmin nämä oireet ovat tulleet esiin, kun tupakoimattomuutta on jatkunut pitempään, tällä kertaa oireet tulivat jo ennen varsinaista lopettamista. Osansa on tietysti Zybanilla, joka voi aiheuttaa mielialamuutoksia, ja stressillä, josta olen jo pitkään kärsinyt. Päätin kuitenkin, että en käytä näitä tekosyynä lopettamisen lykäämiseen, vaan yritän silti. Edelliset lopettamiset ovat kariutuneet lopulta noihin ahdistus- ja masennuskohtauksiin, ja tälläkin kertaa pelkäsin niitä jo etukäteen. Ehkäpä tuolla pelkäämisellä ja ennakoinnilla saatoin jopa aiheuttaa nuo oireet itse.

Lopetan tupakoinnin

Tänä päivänä olen 30 vuotta ja 14 päivää vanha. Olen tupakoinut 19 vuotta, ja nyt se loppuu. Kello 11.45 otin ensimmäisen Zyban-lääkkeen, joka auttaa minut eroon tupakasta. Zyban on reseptillä saatava lääkevalmiste, jota käytetään apuna tupakanpolton lopettamiseen motivoituneilla potilailla. Zyban-hoito kestää 7-9 viikkoa, minkä jälkeen pitää sitten pärjätä omillaan. Tämä satsi Zybania maksaa n. 160 €, eli ihan älyttömän paljon. Zybania otetaan aluksi 1 tabletti päivässä kuuden päivän ajan, sitten 2 tablettia päivässä kuurin loppuun. Tupakanpoltto lopetetaan kerralla toisella viikolla. Minä lopetan tupakoinnin perjantaina 18.5. Saan siis polttaa vielä 8 päivää!!!

Olen lopettanut tupakoinnin muutaman kerran aikaisemminkin. Pisimmillään olen selvinnyt kolmisen kuukautta ilman tupakkaa. Kaikki yritykset ovat kaatuneet siihen, että olen aikonut polttaa "vain tämän yhden". Sitä yhtä on sitten polteltukin aina muutamia vuosia, ennenkuin motivaatio uuteen yritykseen on kasvanut tarpeeksi vahvaksi. Tähän lopettamiseen olen valmistautunut vuoden. Työterveyslääkäri kirjoitti pyynnöstäni Zyban-reseptin 10.5.2006, eli päivää vailloe vuosi sitten. Jo tuolloin olin palavaklla innolla lopettamassa, mutta kuten aikaisemminkin lopettaessani, aloitin samantien myös itseni huijaamisen.

Päätin lopettaa:
- huomenna
- ensi viikolla
- jonain sopivana päivänä
- kun jään kesälomalle
- kun tulen kesälomalta
- kun tilillä on tarpeeksi rahaa että raskin ostaa lääkkeet
- jouluna
- uutenavuotena
- kun täytän 30
- vappuna
- kohta

Näin ollen huijasin itseäni melkein kokonaisen vuoden. Sopivaa päivää ei tullut koskaan, ja ajankohdan ratkaisi se, että resepti olisi ollut enää yhden päivän voimassa. Jos en olisi hakenut sitä nyt, olisin todennäköisesti päättänyt että haen uuden reseptin huomenna, ensi viikolla, kesälomalla... Itse asiassa hain lääkkeet eilen, mutta viivyttelin vielä hetken ja päätin että aloitan lääkkeet sopivana päivänä. Tänä aamuna herätessäni tajusin, ettei sitä sopivaa päivää tule ikinä jos en itse päätä niin. Niinpä otin ensimmäisen Zybanin juuri tänään, aivan tavallisena toukokuun päivänä. Vielä viime hetkellä, kun lääkepakkauksen folio oli jo rapsahtanut rikki, jokin minussa yritti huutaa tuhansia syitä miksi tablettia ei kannattaisi ottaa vielä tänään vaan vaikka huomenna tai jonain toisena päivänä. En kuunnellut, vaan nielaisin valkoisen tabletin salamannopeasti. Tabletin nieltyäni tunsin jonkinlaista lopullisuutta, tästä en aio enää palata entiseen. Olin samalla surullinen ja iloinen.