807!

Takana juhannus ja ensimmäinen kesälomaviikko. Edelleen tupakoimaton. oltiin reissussa pohjosessa, ja nyt pikaisesti käymässä kotona ja lähdössä kahdeksi viikoksi reissuun Tanskaan.

Tupakkaa haluttaa edelleen, juuri nyt taas poikkeuksellisen paljon. Naama on kohta krampissa jatkuvasta purkan jauhamisesta. Posket on ruvella ja kieli ei tahdo mahtua suuhun, kun pinna kireällä puree purkkaa ja samalla puree tämän tästä myös poskiin ja kieleen. Onneksi suu sentään paranee nopeasti...

Yllättävän hyvin meni pohjosen reissu, siihen nähden että matkan varrella oli sen sata tilannetta jossa on tottunut polttamaan. Ja juhannuksena oltiin tietysti humalassa. Haluttihan se ihan älyttömästi polttaa, mutta enpä polttanut. En edes silloin, kun olin yöllä niin humalassa että olin ottanut ison kasan valokuvia joita en myöhemmin edes muistanut ottaneeni. Ja seurueessa oli koko ajan ihmisiä jotka tupakoivat, joten sitä röökiä olisi ollut helposti saatavilla. Mukavaa oli myös se, että juhannuksenviettopaikassa oli minun ja T:n lisäksi kolmaskin lopettanut. Hänellä takana pari viikkoa, eikä tainnut ihan ruusuilla tanssimista tuokaan lopettaminen olla... Kokemusten jakaminen ja sosiaalinen tuki (vai paine?) tuli tarpeeseen, eikä kukaan meistä polttanut. Ollaanhan me ihan kuninkaita!!!

Nyt taas ressaa tämä pakkaaminen ja uusi reissuun lähtö, ja tuntuu siltä että kaikki tapahtuisi helposti ja kuin itsestään jos vain sytyttäisi yhden chesterin. Kovinkaan paljon ei ole tämä tupakanhimo vielä vähentynyt, mutta se iloinen puoli tässä kuitenkin on että nuo mieliteot menee aiempaa nopeammin ohi. Olen myös vähän oppinut hallitsemaan tuota halua, ja saamaan sen omalla toiminnalla aisoihin. Se on sinänsä helpottavaa. Tähän saakka on menty niin, että olen vain voimattomana odottanut sen hellittävän. Nyt tuntuu, että voin itse tehdä asialle jotain. Olen siis tupakoimattomuuteni herra, heh.

Nyt siis hypätään laivaan ja poistutaan Tanskaan puremaan purkkaa. Palataan parin viikon kuluttua.

602

jep, 602 savuketta jäänyt polttamatta. Tosi mahtavaa joo. Juuri kotiuduin baarista. Kännissä, pahoittelen mahdollisia merkittäviä kirjoitusvirheitä. Oltiin ensin puistossa ja sitten baarissa tupakoivien ystävien kanssa. Baariosuus lopulta ihan ookoo, mutta ennen sitä puistossa oli perhanan hankalaa. Kylläpä halutti tupakkaa, voi perhana!!!

Koko päivä on taas ollut sellainen, että on tehnyt mieli polttaa. Jonnin aikaa meni vaihteeksi ilman näitä supervaikeita päiviä. Ei tuntunut yhtään siltä, että elämä loppuu ilman tupakkaa. Kolmen vuorokauden työmatka ja kesälomalle jääminenkin sujuivat ilman suurta draamaa, mutta sitten taas tänään jysähti. Ihan järkky nikkis. melkein koko ajan. Pussikaljan juominen puistossa oli varsinaista tuskaa. Tupakkaa halutti ihan perkeleesti ja nikotiinipurkkaa piti jauhaa koko päivä niin että suu on varmaan rakoilla. Niin sitä vain tästäkin selvittiin. Nyt nukkumaan, ja huomenna päivä on uus. Yötä.

444

Tähän mennessä olen jättänyt polttamatta 444 savuketta. Rahassa se tekee 81.50. Ja kun meitä on tässä taloudessa kaksi, säästöä on tullut yli 160€. Aika huimaa.

Rahahan ei varsinaisesti näy missään, jos siihen ei erikseen kiinnitä huomiota. Sen muistan jo nuoruusvuosilta, että vaikka rahaa ei ollut pennin jeniä, tupakkaan ne kuitenkin riittivät aina. Se on itse asiassa melko ihmeellistä, millä olen esimerkiksi rahoittanut tupakointini silloin, kun olin vielä peruskoulussa ja asuin kotona. Ei mitään muistikuvaa siitä mistä rahat tulivat, mutta sen tiedän että jo yläasteella tupakointi oli tahtia aski per päivä. Ja kotoa ei mitään miljoonia saanut. Muistan että sain viikkorahaa, ainakin vielä kutosella ja seiskalla. Se oli 20mk, sen sai perjantaina ja se riitti tupakka-askiin, discon pääsylippuun ja pari markkaa vielä jäikin. Viikkorahalla ostettu aski ei kuitenkaan riittänyt seuraavaan perjantaihin saakka, joten jollain rahalla sitä on ostettu lisää. En ole koskaan varastanut tupakkaa kaupasta. Vaikeaa se olisi ollutkin, tuolloinkin tupakat olivat kassojen luona kaupan tädin valvovan silmän alla. Myöskään rahaa tupakan ostoon en ole kotoa tai muualtakaan vienyt. Äidin Marlboroaskeja olen kyllä verottanut, joskus raskaallakin kädellä, mutta sellaisia määriä ei mammaltakaan pystynyt viemään kuin mitä oli kulutus. Isovanhemmilta sai joskus rahaa, ja possusta on kaivettu veitsellä kolikoita. Joskus palautettiin kaverin kanssa salaa kotoa kerättyjä pulloja. Melkoisen vaivan sitä on nähnyt mahdollistaakseen tuon jalon tupakointiharrastuksen jo alkumetreillä!

Sellaisenkin surkuhupaisan yksityiskohdan muistan, kuinka toimittiin jos joskus ei tupakkaa ollut ja tuska oli kova. Lähellä oli sosiaali- ja terveysoppilaitos, jonka päädyssä oli iso tupakkapaikka. Talvisaikaan kovalla pakkasella, kun tuhkakupeissa oli paksu kerros pakkaslunta, oli se hyvä apaja nikotiinintuskia kärsiville nappuloille. Pakkaslumeen pystyyn työnnetyt tumpit sammuivat siististi ja nopeasti, niitä ei siis ollut tarvinut murskata tai kastella. Ja pakkaslumeen tumpatut natsat eivät maistuneet tuhkakupille tai tökölle. Aivan huippu löytö! Sieltä niitä sitten yksitellen lumesta nosteltiin, ja etsittiin tarpeeksi pitkiä jämiä joista saisi savut. Ikuisesti kaikkea vihreää tupakkaa vastustaneena tuolta lumisesta tuhkiksesta poimittiin eniten mentoltupakka, ne maistuvat parhaalta. Tavallisista tuhkakupeista tai purkeista ei natsoja polteltu, ne olivat säälittävästä alennustilasta huolimatta liian ällöttävän makuisia.

Kerran oltiin kaverin kanssa meillä, vanhemmat olivat poissa kotoa. Asuttiin silloin vielä rivitalossa, joten tämä on tapahtunut seiskaluokalla tai aikaisemmin. Tupakkaa ei ollut, ja mieli teki kovasti. Pengottiin kaikki kaapit ja äidin kassinpohjat, mutta mitään ei löytynyt. Possusta ropisi vain kourallinen viisipennisiä, joten rahaakaan ei ollut. Ainoa lääke tupakantuskaan oli isän piipputupakkatoppa, joka oli unohtunut takapihan pöydälle ja kuivunut pienenpieniksi muruiksi. Se sai luvan kelvata. Mitään tupakointivälinettä piippukessun polttoon ei löytynyt, joten nyt tarvittiin luovuutta. Kokeiltiin vaikka mitä, ja lopulta keksittiin toimiva keino. Piipputupakkaa kostutettiin vähän sumutuspullolla, ja siitä käärittiin sätkiä. Rizloja tai filttereitä ei ollut. Sätkät käärittiin puhelinluettelon keltaisista sivuista ja virsikirjasta, ja poltettiin karvapäisinä. Hyvin ajoi asiansa.

Vähissä varoissa ollessamme ostettiin sippiaskeja, eli niitä missä on vain kymmenen tupakkaa. Valikoimat eivät olleet sitä mitä nykyisin, sippiaskeissa myytiin meidän perän kioskilla (siinä josta meille 12-vuotiaille myytiin) vain Kevyt5-tupakkaa sippiaskeissa. Oma merkki oli tuolloin punainen Marlboro, joten kevytvitosesta ei paljon savuja irronnut. Niinpä niistä katkottiin filtterit pois, ja taas röyhyteltiin karvapäitä. Ja oltiin tosi cool.

Myöhemmin tilanne sitten helpotti. Kahdeksannella aloin saada lapsilisän omaan käyttööni, ja tupakanpolton rahoittaminen helpottui. Hyvin on vain jääneet muistiin nuo hetket kun tupakkaa ei ollut ja pakko oli saada. Kyllä hätä keinot keksii!

Ihan kohta kolme viikkoa täynnä

Nyt tupakoimattomuutta on takana vajaata neljää tuntia vaille kolme viikkoa. Uskomattomalta tuntuu tuo luku, tosi kauan tässä on kestetty! Välissä on jo helpompaa, mutta vaikeita päiviä mahtuu yhä joukkoon. Joinain päivinä jo herätessään ajattelee tupakkaa, eikä ajatuksesta pääse eroon koko päivänä. Välillä myisi vaikka sielunsa mahdollisuudesta polttaa turvallisesti edes yksi savuke... Yhä useammin menee kuitenkin pitkiä aikoja (lue: minuutteja) ettei ajattele tupakkaa ollenkaan, tai ajattelee mutta mieliteko menee nopeasti ohi ja pystyy jatkamaan toimia.

Kahden yön ajan meillä on ollut kylässä tupakoivia ystäviä kotipuolesta. Jo naftaliiniin haudatut kannelliset lasipurkit kaivettiin takaisin parvekkeen koristukseksi vieraita varten. Kauan poissa (ainakin silmistä, muttei vielä mielestä) olleet harmaat savukiehkurat palasivat kiemurtelemaan parvekkeelle. Näiden ystävien kanssa on vuosien varrella polteltu eräskin tupakka. Millon on istuttu parvekkeella aurinkoisena kesäiltana savuke sormissa, milloin hytisty kolmenkympin pakkasessa nopeilla savuilla, millon vedetty tunkkaisessa baarissa askitolkulla ja parannettu maailmaa. Yhdessäoloon on kuitenkin aina kuulunut tavalla tai toisella tupakanpoltto, vaan eipä kuulunut enää. Joitain kertoja sydäntä riipaisi katsoa vierestä, kun omalla parvekkeella räpsähti sytkäri ja sutytti tupakan tulipään punaiseen hehkuuin... Olisi niin kovasti tehnyt mieli polttaa, edes yhdet savut. Itsekuri kuitenkin piti, ja usein ennen savukkeen loppua olin jo onnistunut lannistamaan tupakanhalun, ja pystyin täysin vilpittömästi ajattelemaan että en ihan oikeasti edes tahdo polttaa. Olin melko ylpeä itsestäni. Ja T:stä.

Uusi tupakkalaki koskien ravintolatupakointia on aivan paras! Kerkesimme käydä savuttomina baarissa vielä kun siellä sai polttaa. Silloinkaan ei ollut kohtuuttoman vaikeaa pitää tupakanhimoa kurissa, mutta siihen verrattuna nykytila on kyllä tsiljoona kertaa helpompi. Ihanaa, kun ei tarvi koko ajan joka puolella nähdä jonkun sytyttävän tupakkaa ja vetävän siitä henkosia! Tupakansavuisissa baareissa kyllä pystyi käymään ja olemaan polttamatta, mutta kun koko ajan jossain joku polttyi, oli tupakka itselläkin mielessä vähän väliä. Samoin sitä nuuskutteli ympärillä leijuvia tupakansavuja ja huokaili syvään. Nyt ei tuo tuore tupakansavu kiemurtele enää houkuttelevasti sieraimiin kun istuu tuopposen ääressä; houkutuksen vaikutuspiiriin joutuu vain jos sinne itse hakeutuu. En tiedä käykö jossain vaiheessa niin, että tupakansavu alkaa haista pahalle ja rupeaa ällöttämään. Jos käy, minä en ole vielä lähelläkään sitä pistettä. Tuore tupakansavu tuoksuu hyvältä ja vetää minua puoleensa. Tyytyväisenä patsastelen bussipysäkillä tupakoivan kanssaodottajan vieressä tai seurailen sauhuttelijaa parin askeleen päässä kaupungilla ja haistelen tupakkaa silmät kiinni, tuntuu hyvältä. Pahalta, itseasiassa vastenmieliseltä kuitenkin tuoksuu kaikki muu tupakkaan liittyvä. Juuri tupakalta tulleet ihmiset haisevat järkyttävän pahalta. Omat kaikki vaatteet takkeja myöten on pesty ja tuuletettu, koska ne lemusivat yököttävästi. Tuhkakupit ja tupakkapaikat, varsinkin auringonpaisteessa ovat suorastaan oksettavia, ja hajun tuntee kauas. Alakerran naapuri polttaa tupakkaa sisällä, ja välillä koko rappu haisee eltaantuneelle vanhalle tupakalle. Yäk. Tuore tupakka on kuitenkin toinen juttu!