Voi kun tämä edes vähenisi...

Laskuri kertoo, että tasaisen kulutuksen käyrän mukaan olen jättänyt polttamatta 1379 savuketta. Juuri nyt (ja muutamina päivinä ennen tätä) kaipaan niistä jokaista. Joo joo, onhan se ihan pirun hienoa kun ei polta, on kiva kun voi hengittää eikä aamulla tarvi yskiä keuhkoja pellolle, juu säästyy rahaa ja pysyy terveempänä ja kyllä, melkein kaikki tupakoitsijat jättäisivät aloittamatta jos pystyisivät... mutta silti! Nyt on vaan tehnyt kovasti mieli polttaa. Ja kovin usein on ollut mielessä ajatus, että oikeastaan haluaisinkin olla tupakoitsija. Vaikken oikeasti haluakaan. Tai haluan kyllä mutten voi. Tai siis tietysti voin mutten saa. Tai siis itsehän minä asioistani päätän joten saan kyllä, mutten halua. Vaikka siis haluankin. Aika sekavaa.

Meillä oli kylässä kavereita pohjoisesta; ne samat kenen luona olimme juhannuksen vietossa. Juhannuksen aikahan meni hippaamisesta huolimatta aika helposti ilman röökiä, koska näistä ystävistämme myös S oli lopettanut, ja oli sitä sosiaalista tukea ja painetta. Nyt kuitenkin S:n päätös oli murentunut, ja rööki paloi taas. Yllättävää miten kovasti se vaikutti siihen, että itsellä halutti aivan älyttömästi polttaa! T sanoo ihan samaa, että S:n sauhuttelua oli melko hankala katsoa vierestä ja tupakkaa teki mieli. Tokihan siitäkin sitten selvittiin, ja eteenpäin mennään edelleen puhtain paperein.

Tupakanpiru se vain taas nostaa päätään hassulla tavalla. S:llä on suunnitelmissa yrittää lopettamista uudelleen. Jotenkin hassusti tupakanpirulainen sitten kuiskaili minulle parin päivän ajan, että "No niin, katsos nyt. Aivan hyvin voit polttaa nyt muutaman ja lopettaa sitten uudelleen, katso nyt kun onnistuu se muiltakin!" Onnistuu!?! No huh huh, mitä onnistumista se on että lakko menee nurin ja joutuu keräämään motivaation uudelleen kokoon ja aloittamaan ihan nollasta? Huvittavintahan tässä on se, että välillä, ihan pienen hetken tuo ajatus tuntui silti ihan järkeenkäyvältä. Että voisin aivan hyvin poltella nyt koska tekee mieli, ja lopettaa sitten uudestaan, vaikka yhtä aikaa S:n kanssa. Mikäpä tuossa, helppo nakki. Onneksi sitä kuitenkin on jo jotenkin tottunut ja valmistautunut näihin ihme ajatuksiin mitä aina välillä tulee, niin ettei mennyt aivan näin helppoon.