Lomareissu on takanapäin

Tämä päivä kun kääntyy yöksi ollaan oltu polttamatta tasan kahdeksan viikkoa. Tanskan- ja Saksankierroksestakin selvisin ilman yksiäkään savuja, mutta helppoa se ei kyllä todellakaan ollut. Se oli tuo lomalla olo taas uusi tilanne, josta pitikin opetella kikkailemaan savuttomana eteenpäin, ja välillä meinasi tosissaan olla selkä seinää vasten. Nikotiinipurkan kulutus tuplaantui siitä mitä se oli ennen reissua; välillä piti vahtia kelloa että kulutus pysyi edes suunnilleen yksi/tunti tahdissa. Monessa kohtaa olisi niiiin kovasti haluttanut sytyttää tupakka, kaipasin sekä mukavien hetkien että vitutushetkien savuja, ja niiden lisäksi kaikkia muitakin savuja aina aika ajoin.

Tupakan osto tai retkahtaminen ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa oikeastaan lähelläkään. Silloinkin kun halutti ihan hulluna, onnistuin pitämään mielessäni sen että olen lopettanut ja sitä minä haluankin olla. Tiukoissa paikoissa lohdutaa myöskin sellainen ajatus, että melkein kaikki tupakoitsijat oikeasti haluaisivat lopettaa, ja ovat kateellisia minulle kun olen siinä onnistunut! Ja että jos saisivat valita uudelleen, melkein kaikki tupakoitsijat jättäsivät sen ensimmäisen savukkeen polttamatta.

Tanskaa ja Saksaa tuli siis parin viikon verran nähtyä, teltassa asustettiin ja vettä satoi joka päivä. Sadekuuron sattuessa oli hauska istua retkituolilla teltassa ja miettiä sitä, miten kiva on kun ei tarvi vähän väliä juosta sateeseen tupakalle. Kivaa oli myös se, että esimerkiksi teltan pystytys sujui paljon aiempaa nopeammin, kun välissä ei tarvinut vedellä savuja. Aikaa säästyi, niin tässä kuin monessa muussakin asiassa. Noina hetkinä olin tosi tyytyväinen itseeni, ja painoin mieleeni nuo uudet mukavat asiat tupakoimattomuudessa jotta ne sitten huonona hetkenä kantaisivat eteenpäin.

Ja huonja hetkiähän riitti. Tanskassa ja Saksassa sai vielä poltella ravintoloissa, ja siellä kyllä olisi ollut niin ihana sytyttää tupakka tuopin kaveriksi. Lopulta tuoppi kuitenkin maistui ihan yhtä hyvin ilman tupakkaakin, tai oikeastaan paremminkin. Vitutustupakalle taas olisi ollut käyttöä esimerkiksi silloin, kun huomattiin että autosta oli jakopään kopasta kadonnut pultti jonnekin, koko kone oli öljyssä ja sijaintimme Fynin saarella keskellä maaseutua ilman mitään tietoa korjaamosta tai mistään muustakaan. Tai silloin, kun elettiin reissun viimeistä aamua, tarkoitus oli lähteä Jöngköpingin läheltä kohti Tukholmaa ja Viking Mariellaa joka veisi meidät Helsinkiin, eikä auto lähtenytkään aamulla käyntiin. Aina vastoinkäymisen sattuessa ensimmäinen ratkaisuvaihtoehto mikä välähtää mielessä on tupakka. Kun auto ei starttaa, kaikki kääntyy hyväksi jos poltan tupakan. Kun vituttaa ja ollaan ekyksissä jossain Kielissä, päädymme takaisin kartalle kunhan poltan sen tupakan. Kun sataa kaatamalla ja väsyttää, pilvet haihtuvat ja aurinko valaisee taivaan jos nyt vain poltan edes sen yhden ainoan tupakan!!! Kaikista hankaluuksista ja vitutuksista sitä tietenkin selvittiin ilman sitä tupakkaakin. Se on vain jotenkin niin jännä, miten tiukassa tupakka on minun päässäni. Suurella mielenkiinnolla odotan, kuinka kauan kestää että alkaa muodostua uudenlaisia muistijälkiä ja tupakka ei olekaan enää se ykkösvaihtoehto, mikä tulee mieleen auton korjaamiseen tai teltan kuivaamiseen.